Lake Nakuru & Masai Mara

Jos kerran matkustaa Afrikkaan saakka, et voi olla lähtemättä safarille. Meidän tyttöjengille tämä tähtihetki tulikin suunniteltua aiemmin, kun Erika onneksi sattui lukemaan matkaoppaastaan, että safarille lähtöä ei suositella sadekauden aikana eli maaliskuulta toukokuulle. Niinpä tämä loistava ja touhukas kuopuksemme pisti hösseliksi ja oli pian jo Iidan kanssa selvittänyt meille parhaimman matkanjärjestäjän. Mä olen nauttinut sydämeni kyllyydestä siitä, että on joku vieläkin energisempi ja tehokkaampi suunnittelija.

Torstaina, naistenpäivän kunniaksi, sitten startattiin aamutuimaan kohti Nakuru-järven kansallispuistoa kuljettajamme ja oppaamme Samin johdolla harmaalla Hiacella. Matka kesti kolmisen tuntia. Ensimmäisen yön majapaikka oli vähintäänkin mielenkiintoinen kultaisina verhoineen (olihan paikan nimikin jo Golden Palace) ja suihku-wc-yhdistelmineen. Kaiken kruunasi vielä illallinen, joka oli 45 min myöhässä ja koottu lounaan jämistä. Mutta onneksi saimme nauttia Nakuru-järven kansallispuiston eläimistä ja maisemista! Maasto oli paljon kuivempaa kuin myöhemmin Masai Maralla. Kaupungin läheisyys näkyi myös kuvien taustalla siintävinä rakennuksina ja puistoon tuulen lennättäminä roskina. Mutta eläimet olivat hyvin lähellä ajoteitä (usein jopa keskellä sitä) ja halukkaita poseeraamaan.

Perjantaina otettiin noin neljän tunnin ajo kohti Masai Maraa. Loppumatkan tie oli hyvin röykkyistä, mutta siinä vaiheessa ei vielä onneksi tiedetty miten se olisi lisäksi vielä mutainen palatessamme. Pääsimme majoitukseen Manyatta Campiin ja sympaattisiin telttoihimme, jossa vetskarit eivät menneet kunnolla kiinni, malariaverkoissa oli isoja reikiä ja seiniltä löytyi muutama hämähäkki ja etana. Yöllä meitä valvotti vielä massiivinen ukkosmyräkkä – toiset nauttivat ja toisia pelotti.

Masai Maralla päästiin kunnon safarifiilikseen. Jylhät maisemat avautuivat silmänkantamattomiin ja eläimiä bongattiin milloin mistäkin. Kävimme jopa sakkojen uhalla ajamassa pienen ringin lähempänä puussa loikoillutta leopardia! Lähempää katsausta norsuihin haettiin niin antaumuksella, että kuski sekosi reiteistä, jotka risteilivät pitkin 1 530 neliökilometrin puistoa vailla yhtään tienviittaa. Norsun (ja samalla viimeisen The Big Fivestä) näkemisen kunniaksi jäimme toki kiinni mutaiseen ojaan. Juuri kun siitä oli aamulla vitsailtu ja kuski oli vielä kertonut, ettei hän ole koskaan juuttunut kiinni autollaan. Kyllä sieltä sitten päästiin jeepin kiskomana ylös, mutta varuiksi oli hyvä soittaa pikapuhelu Suomeen, jos vaikka krokotiilit olisivatkin tulleet nälkäisinä paikalle.

Leopardi puun latvassa

Vierailimme myös Masai-heimon kylässä, joka osoittautui pettymykseksi. Mikäli emme olisi jo nähneet paikallisten vaatimattomia asuinoloja Kisumussa, olisi vierailu saattanut tuntua vaikuttavammalta, mutta nyt miesten esittämä leijonanpyydystystanssi, naisten ikävä korujen ja kankaiden pakkomyynti ja lasten tekohymyt heti kameran nähtyään olivat lähinnä vain ahdistavia. Mutta aivan huikea reissu kuitenkin, jota jo paikan päällä fiilisteltiin Toton African tahtiin.

Jonkun piti uhrautua leijonahattu-malliksi (kuva © Erika Kalliokoski)

Tulentekoa