JOOTRH: male surgical & muuta eloa

Vajaa 70-vuotias mies, joka oli tammikuussa moottoripyöräonnettomuudessa. Nyt hän on maannut kaksi kuukautta osaston akuuttihuoneessa (tarkoittaen vain sitä, että se on lähellä hoitajien toimistoa) koomassa, trakeostooma kaulalla, nenämahaletkulla ravittuna, vasemmassa jalassa sääriluun avomurtuma ja painehaavat kyynärpäissä, takaraivossa, lavoissa, korvalehdissä, ulkokehräsessä, onteloitunut painehaava ristiluun kohdalla ja liuta kärpäsiä ympärillä pörräämässä.

Seinällä on osaston työjärjestys, mutta aikataulu kusee siitä lähtien, että ihmiset eivät tule ajoissa töihin.

Eilen, kun olin viimeistä päivää kyseisellä osastolla, minulta kysyttiin aamuraportin jälkeen palautetta. Olin onneksi kirjoitellut joitain huomionarvoisia asioita ylös vihkooni, sillä jo sairaalaan mennessä opiskelijavastaava oli pyytänyt meitä kirjoittamaan ylös suosituksia jokaiselle osastolle, jossa työskentelemme. Puhuin sitten siitä, kuinka kirjaamisessa käytetään ideaaliaikoja sen sijaan, että kirjoitettaisi oikeasti, mihin aikaan asiat ovat tapahtuneet. Torstaina ja perjantaina henkilökunta oli todella vähissä (pääasiassa opiskelijoiden puutteen vuoksi), joka johti muun muassa siihen, että aamulääkkeiden jako tapahtui klo 13. Sitten kommentoin myös painehaavojen hoitoa. Osaston seinällä on hieno aikataulu osaston päivärytmistä ja siihen on muun muassa kirjoitettu vuodepotilaiden kääntäminen. Silti sitä ei nähdäkseni tapahtunut. Mainitsemani vanha mieskin jätettiin aina vaan selälleen makaamaan sen jälkeen, kun hänen selkäpuolen painehaavansa oli putsattu ja jotenkuten peitelty. Hänen kohdallaan tilanteeseen toki vaikutti myös jalassa oleva murtuma.

Kaiken kaikkiaan oli aika opettavainen viikko (jos eilisen kolmen tunnin lakanoidenvaihtoa ei lasketa), myös siitäkin syystä, että tämän viikon olin yksin osastolla. Henkilökunta on mukavaa, opiskelijat ovat mukavia, mutta suurimpana ongelmana on henkilökunnan vähyys. Nyt sentään ei oltu enää siinä tilanteessa, kuin pari kuukautta sitten, kun yksi hoitajista oli ollut yksin vuorossa 90 potilaan kanssa. Hoitajilla on paljon tietoa, aamuraporteilla käydään välillä kiivasta keskustelua siitä, miten kutakin potilasta tulisi hoitaa. Murtumien hoito oli myös mielenkiintoista. Kipsauksen sijaan murtunut raaja pidettiin vedossa paino sängyn laidan yli joko ihoa sitomalla tai raaja lävistämällä. Syytä tähän en vielä selvittänyt, mutta selvitän ensi viikolla, kun hommat jatkuvat naisten kirurgisella vuodeosastolla.

Vähintään kerran viikossa täällä välkkyy ja paukkuu

Viime sunnuntaina meillä juhlittiin pääsiäistä. Tehtiin porukalla herkullinen kolmen ruokalajin illallinen ja piiloteltiin Kindereitä pitkin asuntoa. Pikkuhiljaa on hiipinyt myös koti-ikävä. Ensimmäisen kuukauden ihmettely ja uutuudenviehätys on väistynyt ja normaali arki alkanut. Lähinnä on ikävä ihmisiä, ei välttämättä niinkään Suomea. Mikä huvittavaa huomaan, että täältä käsin olen jopa enemmän yhteydessä ystäviini kuin mitä samassa maassa tai jopa samassa kaupungissa ollessa. Ikävä ja yksinäisyyden tunteet eivät kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, millainen olo oli 6,5 vuotta sitten Iso-Britanniassa vaihdossa ollessani. Täällä meillä on niin hyvä porukka, että haasteet tulevat lähinnä harkasta ei niinkään ulkomailla olemisesta. Vaikka yhteistä olemistamme on välillä värittänyt ulkopuolelta tulleet muutokset ja suru-uutiset, on hyvä keskusteluyhteys ja nauru kantanut eteenpäin.