Viimeiset hetket ja matka kotiin

Tiistaina ihmeteltiin kuka oli tehnyt källin, kun Erikan Converset oli kadonneet meidän huoneen ulkopuolelta. Seuraavaksi bongattiin kadonnut hotellin pyyhe ja lopulta hokasin, että myös kuivumassa ollut punainen reppuni oli lähtenyt jonkun muun matkaan. Anninkin pinkit lenkkarit olivat kelvanneet. Mielenkiintoista sinänsä, että hotellin aluetta kuitenkin vartioi masai-soturi koko yön. Hotellin väki oli kyllä todella pahoillaan ja antoivat meille juomapiikin anteeksi. Muutenkin Kicheko Bungalowsin väki oli todella huippua porukkaa. James jopa haki meille hampurilaiset jostain kylän ruokapaikasta, kun satoi kaatamalla ja me ei onnistuttu löytämään mitään kotiinkuljettavaa paikkaa. Parasailingkin onnistui viimein tiistaiaamuna juuri sopivasti ennen kuin alkoi taas sataa. Mut ja Anni kiinnitettiiin tandemina kiinni varjoon ja hyvä, että ehdin edes kysyä tarvitseeko meidän tietää jotain (saamatta sen kummempaa vastausta) ennen kuin vinssi jo vapautui ja varjo alkoi nostaa meitä ylöspäin moottoriveneen perästä. Taivaalla oli yllättävän hiljaista ja näkymä Sansibarin saaren yli oli hieno. Kyllä se meri vaan todella on turkoosia eikä pelkästään mainoskuviin lisättyä saturaatiota.

Kohti korkeuksia (kuvat © Iida Lukka)

Tiistaina pelattiin matkalaukkujen kanssa tetristä taksin peräkontissa ja siirryttiin Nungwilta Stone Towniin, joka on Unescon maailmanperintökohde. Kaupunki oli mielenkiintoinen yhdistelmä afrikkalaista ja itämaista. Tuli mieleen Marokko (ja Only Lovers Left Alive), vaikken ole siellä koskaan käynytkään. Meidän Airbnb-asuntomme oli todella sympaattinen ja psykedeelinen löytö neljässä kerroksessa, kierreportailla ja vahvalla homeen tuoksulla. Stone Townissa kävimme kävelykierroksella oppaan kanssa ja kuulimme paljon saaren historiasta Itä-Afrikan orjakaupan keskittymänä.

Keskiviikkoiltaan tuli säpinää, kun huomasinne Precision airilta tulleen sähköpostin, joka ilmoitti, että meidän Sansibar-Nairobi-lentomme seuraavalta päivältä oli peruttu ja meidät oli siirretty myöhemmälle lennolle. Kerkesi jo pieni paniikki iskeä, kun mietittiin ehdimmekö sitten vaihtaa Nairobi-Lontoo-lennolle. Loppu hyvin kaikki hyvin, saimme matkalaukut jo Sansibarilla tsekattua suoraan Helsinkiin asti, joten meillä jäikin ihan mukavasti aikaa Nairobin kentällä, vaikka koneen boardauksessa menikin useampi tunti, kun vielä portilla piti mennä kahden turvatarkastuksen läpi.

Heathrow'lla päästiin jo nauttimaan siitä, että korttimaksut onnistuivat ja vieläpä ilman lisämaksua ja että ihmiset kävelivät vauhdilla eteenpäin. Helsinkiin saavuttiin perjantaina neljän jälkeen auringon paistaessa. Kyllä se kuusimetsien ja puhtaan luonnon näkeminen vain kummasti nosti tunteet pintaan. Jeminan kanssa juostiin vauhdilla pitkin terminaalia, että ehdittiin junaan vain todetaksemme, että Tikkurilasta eteenpäin juna on loppuunmyyty ja vieläpä melkein puoli tuntia myöhässä.

Tampereen rautatieasemalla Jatta oli mua vastassa. Haettiin Napolista pizzat ja mentiin nauttimaan valoisasta kesäillasta Jatan luo. Lauantaille Janne oli järjestänyt mulle yllätyksiä toistensa perään, vaikka on itse vielä Kuusamossa reissussa. Ensin Jannen ystävä saapui oven taakse ruusukimpun kanssa, seuraavaksi meidän äiti ja pojat ilmestyivät kaikenlaisten herkkujen kanssa ja lopulta ovelle ilmestyi kaksi hierojaa pöytiensä kanssa takaamaan mulle ja Jatalle rentouttavan illan. Oli oikein tervetullut hieronta 26 tunnin matkustamisen jälkeen. Olin kyllä hyvin häkeltynyt ja otettu tästä kaikesta panostamisesta enkä enää millään malttaisi odottaa, että näen Jannen.