Kakamega forest & Crying stone

Lauantaina viideltä starttasi kyytimme kohti Kakamegan sademetsää. Onneksi päädyimme käyttämään paikallista matkatoimistoa, sillä omin avuin perillepääsy olisi ollut todennäköisesti aivan mahdotonta. Kävelimme neljä tuntia ympäri vanhaa sademetsää, joka on peruja siltä ajalta, kun sademetsä ulottui läpi Afrikan päiväntasaajaa pitkin. Nyt Kakamega on ainut Keniassa sijaitseva sademetsä. Metsässä kulkiessa olo oli vuoroin kuin Viidakkokirjassa ja Nälkäpelissä. Lintujen ja laulukaskaiden ääniä kuului paljon, mutta eläimet eivät juurikaan näyttäytyneet. Toisaalta oon ihan tyytyväinen siitä, ettei yksikään metsässä asuvista 30 käärmelajin edustajasta eksynyt polullemme.

Näköalapaikka sademetsän yllä

Päivän ohjelmaan kuului myös pysähdys Crying stonella. Koko itkukivi oli yksi farssi. Ensinnä opas & kuski -kaksikkomme ei edes tiennyt reittiä kivelle, vaan he joutuivat kyselemään pitkin poikin tienvarresta ihmisiltä. Sitten kun viimein pääsimme lähelle ja lähdimme tallustamaan kohti kiveä, meidät pysäyttikin joukko ihmisiä ja ensiksi piti tietenkin maksaa, jotta kiveä pääsi katsomaan. Kiven ympärille oli myös istutettu paljon puita vain siksi, ettei turistit näkisi ja kuvaisi kiveä maksamatta siitä. Saimme sitten kuulla kiveen liittyvän tarinan humalaiselta mieheltä, jonka selostuksesta emme saaneet puoliakaan selvää. Noh, huumoriarvoa visiitillä ainakin oli.